.





Suiston Club Freefall esittelee uutta loistavaa musiikkia La 11.9.!




Club Freefall on Suiston uusi klubi, jonka tarkoitus on aina esitellä uusi, erikoisen hyvää musiikkia vastikään julkaissut bändi. Asiantuntevat deejiit avaavat laskuvarjon puolestasi ja matkalla kohti maalialuetta saadaan nauttia laajoista näköaloista nykymusiikin ylle.

Ensimmäinen Club Freefall tuo Hämeenlinnaan juuri äsken kakkoslevynsä julkaisseen bändin Them Bird Things(USA/FIN). Uutta levyä “Wildlike Wonder” on hehkutettu, kehuttu ja ylistetty, jopa tituleerattu vuoden levyksi. Myös yhtyeen debyytti “Fly, Them Bird Things, Fly!” oli yksi viime vuoden suurimpia kotimaisia arvostelumenestyksiä. Kyseessä on siis sangen onnistunut kokoonpano, jota myös rapakon takana tiiviisti seurataan.
Kappaleet ovat amerikkalaisten garageveteraanien, Mike and The Ravens -yhtyeen Steve Blodgettin ja Mike Brassardin, käsialaa.

Them Bird Thingsin laulajana on Branded Womenin kosketinsoittaja Salla Day, kitarassa Shadowplayssa ja Kauko Röyhkä Combossa soittanut Timo Vikkula, rummuissa Kevinin Ville Särmä, toisen levyn myötä uusia jäseniä ovat Giant Robotista ja Black Audiosta tuttu multi-instrumentalisti Arttu Tolonen sekä basisti Jarmo Vähähaka.

"Day laulaa ja yhtye soittaa tyylitajulla, joka tulee vain suuresta rockin nyanssien tuntemuksesta ja klassisten popkappaleiden tunnetilojen ymmärryksestä."
-HS

Illan kulku noin suurin piirtein:
CLUB FREEFALL LA 11.9.

n.klo 21.00 dj Rodeo
n.klo 22.00 dj Tiivo Paski
n.klo 23.00 LIVE
n.klo 00.30 dj´t Hiekka Rodeo


LIPUT VAIN 6 euroa, sisältää narikan!
ennakot TIKETTI

- ks 06.09.2010
.